Pyhkyl-Seura

”Juurihoitoa” Vpl Ppyhäjärvellä 10-13.6.2015

4.9.2015

Suuntasimme Vpl Pyhäkylä-Seuran puitteissa kesäretkemme, matkanjohtajana Veikko Pitkänen, Pyhäjärvelle ja Akvamarin lomamökkikylään.

Ajatuksissa olivat entiset kotipaikat, Taubilan hovin alue ja taistelupaikat sekä tietysti Viipurin kauppahalli, tori ja Viipurin pyöreä torni jossa osa matkalaisista kävivät juomassa kupposet kahvia.

Torilla oli kova kuhina oli paljon väkeä, kun oli jokin kansallinen juhlapäivä.

Matkamuisto, karamelli ja muut ostokset kauppahallissa onnistuivat oikein hyvin ja mukavasti.

Akvamarin suuret hirsimökit ja kookas lämmin sauna saivat paljon kiitoksia, saunassa kävimme joka ilta kylpemässä päivän pölyt pois, joskin uintimahdollisuus oli huono siksi kun, uimaan olisi pitänyt mennä mökkikylä alueen ulkopuolelle ja maantien toiselle puolelle, aamiainen ja päivällinen olivat maittavia ja palvelut toimivat moitteettomasti.

Retkeilimme oppaanamme Antti Musakka, häneltä saimme paljon tietoja koti- ja taistelupaikoista, mainittakoon muutamia missä kävimme, Äyräpään muistomerkki ja kirkonrauniot, Taipaleenjoen kenttähautausmaan muistomerkki, siellä sytytimme kynttilän, Ihantalan taisteluiden muistomerkki ja kasematit. Pyhäkylän sankarivainajien muistomerkille laskimme kukkaset sankarivainajien muistoksi.

Pysähdyimme lahjoitusmaatalonpoiken muistomerkille jonka lähesyydessä keitimme kahvia söimme retkieväitä.

Matkamme jatkui Taubilan hovin alueelle, linja-autolla pääsi ajamaan aivan Pyhäjärven rantaan sen paikan ohitse jossa pääerakennus sijaitsi ennen paloa. Lähes päärakennuksen paikalle oli rakennettu jokin huvilarakennus.

Pitkän tarkastelun ja Antilta kyselyn jälkeen vihdoin löysimme, paikan tiheän jättiputkikavuston peittämänä, jossa rantasaunaan vievät portaat olivat olleet, saunan paikalle oli rakennettu myöskin uusi rakennus.

Kallenkartanon alueella Tatin talo oli paikoillaan, Kartanon paikan isot kuuset olivat pystyssä, kun kyselin Antilta tietääkö hän Taubilan sahasta?, hän kertoi ja näytti vieresä tien toisella puolella olevaa aluetta, siinä olleen joskus sahan.

Kalmistossa kävimme piiskapetäjän paikalla sekä muonamiesten asuntojen alueella jossa vanempani lapsineen asuivat ollessaan hovin töissä.

Rakennukset olivat vielä pystyssä joista tosin yksi oli palanut jossain vaiheessa ja tilalle rakennettu uusi talo.

Retkemme suuntautui myöskin Konevitsaan, missä saimme kesäkirkossa kuulla upeta laulua, kävelimme Antin opastamana mesäpolkua pitkin Hevoskiven zsasounalle.

Käkisalmessa tutustuimme kaupunkiin, Käkisalmen linnaan ja linnanpuistoon.

Viimeisen päivän aamuna suunnistimme kohti Pietaria tarkoituksena ennen kaupunkia kääntyä kohti Suomenlahden rantatietä, jota pitkin ajoimme kauniiden maisemien ja kylien läpi Koivistolle ja kohti Viipuria ja rajaa.

Rajan ylitykset ja passintarkastukset sujuivat ongelmitta eikä ollut ruuhkia niin mennessä niinkuin tullessakaan.

Matka oli hauska ja mukava joista suuri kiitos kuuluu Pitkäsen Veikolle apureineen, retkieväät olivat oikein maukkaat ja riittävät.

Suuri kiitos myös kaikille muille mukana olleille ja ”juurihoitoa” saaneille retkeläisille sekä hyvää kesänjatkoa.

Mauri Hauhia

Takaisin

Pyhäkylä-Seura | Sinnuu kutsutua tärkijiä työhö, meijä pyhäkyllöisii erilaisii elämävaiheita tallentammua | Ylös