Vauvajuttu I: Haaveita
26.11.2009
Kuten moni teistä lukijoista jo tietääkin, menin naimisiin etelä-afrikkalaisen miehen, Jurien kanssa kesällä 2007. Olen aina haaveillut pääseväni naimisiin ja perustavani perheen nuorena. Toivomuksissa oli häät 18-vuotiaana ja ensimmäinen lapsi viimeistään 20-vuotiaana. Toisin kuitenkin kävi. Alttarille pääsin astelemaan vasta 20 vuotiaana ja nyt 23 ikävuosi olisi tarjolla muutaman kuukauden kuluttua. Jurieä hieman koitin pehmitellä heti häiden jälkeen perheen perustamisesta, mutta eipä miestä vielä tuolloin ajatus houkutellut. Hänen mielessään lapset häämöttivät vasta hamassa tulevaisuudessa.
Joulun alla 2008 eräs suurimmista haaveistani kävi toteen… Jurienkin haave perheestä aikaistui muutamalla vuodella ja päätimme antaa pikku Schoemanien perheelle mahdollisuuden kasvaa. Joulu oli sitten jännittävää aikaa, minä melkeimpä liiankin pikkutarkasti koitin löytää itsestäni raskauden oireita ja Jurie puolestaan pudisteli päätään miettien ”mihin ihmeeseen sitä tulikaan lupauduttua?!?!”. Jouluaattona tehtiin ensimmäinen raskaustesti, mutta senkin tulos vain kiusasi meitä, koska tulos oli ns. haamu. Se ei kertonut juuta eikä jaata. Joulupäivä piti vain koittaa odottaa kärsivällisesti ohi, koska silloin eivät apteekit olleet auki, eikä mistään saanut uutta testiä, samoin Tapaninpäivä oli tuskaisaa epätietoisuuden odottamista.
28.12.2008 aamuyöllä vessareissu antoi vihdoinkin vastauksen. Raskaustesti väitti kivenkovaa positiivista. Hassun tuntuinen lämpö levisi sisukalujani myöten. Tunne oli rauhallinen, helpottunut ja suunnattoman iloinen ja hämmentynyt. En myös malttanut olla ajattelematta, mitäköhän Jurien mielessä silloin meni… Suukko ja takaisin nukkumaan. Huonostihan se loppuyö tuli nukuttua, kun mielessä mylläsi monta asiaa; miten se nyt näin onkaan mahdollista, kuinka ihmeellistä olikaan olla raskaana vaikka missään ei oikein tuntunut erilaiselta, tyttö vai poika, huolehtiikoohan Jurie nyt liikaa raha-asioista, mitenkähän Onni-kissa nyt pärjää, siitä tulee varmaan tosi kateellinen vauvalle, entä keskenmenon riski???
Aamulla Jurie myös osasi järkyttää minut. Hän sanoi, että nyt pitää mennä heti ensimmäiseksi kertomaan hänen vanhemmilleen uutinen! (Olimme tuolloin siis etelä-afrikassa lomalla). Hyvä kun itse oli vielä edes tajunnut asian todellisuutta, niin toinen jo on kertomassa vanhemmilleen! Ja entäs jos tuleekin keskenmeno?! Mutta lopulta tajusin,että miksikäs ei? Onhan uutinen mahtava, miksikäs ei jakaisi sitä? Ja jos keskenmeno on tullakseen, niin tulisihan meidän kuitenkin jakaa ilot sekä surut läheistemme kanssa! Rauha valtasi mieleni ja olin ratketa halusta paljastaa koko maailmalle! No eipä tainnut uutisen todellisuus mennä ihan heti appivanhemmillekaan perille, kun eivät meinanneet aluksi uskoa. Vasta seuraavana aamuna anoppini tuli luokseni ja sanoi kuinka hän yöllä vasta oli todella tajunnut asian. Sitten oltiinkin jo lähdössä vauvan tarvike ostoksille, koska anoppi tahtoi olla ensimmäinen, joka ostaa lapselle jotakin…
Suomeen kun pääsimme, niin tietysti kaikille kerroimme heti. Kasvotusten tietysti, puhelimessa kerroimme vain niille, joita ei kasvotusten päästy näkemään. Kaikki kyselivät heti monennellako raskausviikolla olemme ja milloin on laskettu aika. Enhän minä sellaiseen osannut ollenkaan vastata, kun ei sellaista ole ennen tarvinnut ajatellakaan. Laskettu aikakin oli itse laskien noin 9 kuukauden päässä, mutta olihan se hieman eri kuin mitä sitten ensimmäisellä neuvola käynnillä selvisi. Ne neuvola-tädit kun laskevat sen hieman hassusti.
Neuvolassa kertoivat lasketun ajan olevan 02.09.2009. Heti mieleeni juolahti, että lapsihan syntyykin sitten 09.09.09 ja tulisi oikein mukava syntymäpäivä! Sen ainakin muistaisi! Siihen siis tähdätään. Neuvolasta antoivat sitten vinon pinon esitteitä ja lehtisiä, ensimmäinen ultraäänitutkimuksenkin aika varattiin ja siinä vaiheessa alkoi jännittää. Miltäköhän vauva siinä vaiheessa näyttäisi? Vai näyttäisikö vauvalta vielä ollenkaan?
Minna Schoeman