Pyhkyl-Seura

Arkistot talteen

26.11.2009

Kirjan teossa tarvitaan monenlaista tietoa ja lähdeaineistoa. Näin tapahtui myös Pyhäkylän koulupiirin kirjoja tehtäessä. Erilaista tietoa ja valokuvia saatiin sadoilta yksityishenkilöiltä. Samoin eri arkistoista, yhteisöiltä, kirjoista ja lehdistä, ym. Tämän laajan ja monipuolisen aineiston avulla rakentui kovan työn tuloksena Kaunista Vpl Pyhäjärveä-kirjasarja.

Aineiston keräystä vuonna 2004 aloitettaessa luvattiin, että mitään saatua tietoa ja valokuvia ei hävitetä. Kaikki arkisto tallennetaan niin, että ne ovat myöhemmin esim. tutkijoiden käytettävissä.

Kirja ilmestyi syksyllä 2007. Sitten alkoi arkiston järjestäminen edes jonkinlaiseen luovutuskuntoon. Mukana oli myös erittäin monipuolinen Pyhäkylän Marttojen arkisto. Aikaa tässä työssä kului yli puolitoista vuotta ja kesäkuussa 2009 Toivo saattoi ilmoittaa; nyt työ on tehty.

Mutta mihin arkisto sijoitettaisiin? Vaihtoehtoina olivat mm. Mikkeli, eri kohteita Helsingissä ja Sastamalan Seudun Museo. Asiaa “pähkäiltiin” useaan otteeseen ja kuultiin asiantuntijoitakin. Monen jahkailun jälkeen sijoituspaikaksi hyväksyttiin Sastamalan Seudun Museo nykyisessä Sastamalan kaupungissa.

Perusteluina:

  • Museo sijaitsee Pyhäkylän koulupiirin varsinaisella sijoitusalueella.
  • Museo oli eri tavoin tukena kirjahanketta toteutettaessa.
  • Museossa on jo entuudestaan Vpl Pyhäjärven osasto.
  • Helsingin asiantuntijatkin suosittelivat tätä ratkaisua.
  • Museo ilmaisi halunsa ottaa kyseinen arkisto säilytettäväkseen.

Lahjakirja on päivätty 10.8.2009. Museon haltuun ja vastuulle siirtyi mm.:

  • Kaunista Vpl Pyhäjärveä kirjat, osat I ja II.
  • Koulupiirin karttoja, taloluetteloita, valokuvia, yms.
  • 13 arkistomapillista paperitavaraa,
  • Yli 90 CD-tallennetta valokuvia, tekstejä, karttoja, yms.
  • Lehtien käsikirjoituksia, kirkkokuoron pöytäkirjavihko, ym, ym.
  • Pyhäkylän Marttojen laaja arkisto erikseen luetteloituna.

Kun tavarat kannettiin Museon toimistoon ja lahjakirja kahtena kappaleena saatiin allekirjoitettua, niin huokaisin kyllä sydämeni pohjasta helpotuksesta. Siellä nyt on suurin osa hyvässä hoidossa ja tarvittaessa tutkijoiden käytettävissä.

Vielä kerran kaikkia kyseistä kirjahanketta näiden vuosien aikana eri tavoin eteenpäin auttaneita lämpimästi kiittäen!

Kotisivuistamme

Kotisivumme ovat olleet pidennetyllä kesälomalla. Toivon, että nyt mukaan saatavat kuvasivut tarjoavat jatkossa mielenkiintoista katseltavaa niin nuorille kuin vanhemmillekin “surfailijoille”. Plogikirjoittajia toivomme myös lisää. Palsta on vapaa niin nuorille kuin vanhoillekin. Tekstit ja muut tiedot Jukalle osoitteeseen jukka.pusa(a)metsatilat.fi tai Maurille osoitteeseen taubila2023(a)gmail.com

Toivo Hinkkanen

Takaisin

Pyhäkylä-Seura | Sinnuu kutsutua tärkijiä työhö, meijä pyhäkyllöisii erilaisii elämävaiheita tallentammua | Ylös